|
|
|
|
Devilish
Ennen Tokio Hotelia bändin nimi oli Devilish. Kaikki alkoi siitä, kun Bill ja Tom innostuivat musiikin tekoon isäpuolensa kautta, koska heidän isäpuoli oli rokkibändissä. He menivät soittamaan kahdestaan eri paikkoihin, mutta vielä heistä ei tullut kuuluisia. Yhdessä esityksessä sitten se alkoi. Devilishin, eli Tokio Hotelin tarina. Gustav ja Georg sattuivat olemaan juuri sopivasti paikalla, ja huomasivat Billin ja Tomin ja ajattelivat, että he tarvitsevat apua. Kaikki neljä ystävystyi, ja perustivät bändin nimeltä Devilish. He menivät eri paikkoihin, mutta heistä ei vielä tullut mitään kuuluisia. Sattumalta eräs mies nimeltä Peter Hoffman joka kertoi pojille, että pyytäisi heitä levytyssopimukseen. Bill, Tom, Gustav ja Georg olivat aivan innoissaan. Juuri ennen levyn tekemistä Sony BMG purki sopimuksen. Vihdoin ja viimein he löysivät hyvän miekkosen, joka pyysi heitä levytykseen. Sopimuksen myötä tuo nimikin vaihtui Tokio Hoteliksi. Nimi tulee siitä, koska jokainen unelmoi soittavansa joskus Tokiossa ja he ovat olleet monissa eri hotelleissa, joten siinäpä Tokio Hotel.
-----
BY • Enzku
|
|
©2020 • Tokio Hotelin Epäviralliset Fanisivut - suntuubi.com
|
|